maanantai 23. toukokuuta 2011

Hienot alkusanat

Tarkoitus olisi seurata kauden 2011 lähtien perhoreissuja amatöörin silmin. Olen ollut lajin parissa välillä aktiivisemmin ja välillä vähemmän noin 6-7 vuotta ja onnistumisia ei ole tullut tai ne ovat olleet harvassa.

Varsinkin ihan perinteinen kirjolohen kalastus on tuntunut ajoittain todella vaikealta ja taas talven jälkeen luettuani tuhat eri keskustelua, sekä esittänyt kymmeniä kysymyksiä ympri nettiä voisi olla aika taas kokeilla onnistuisko jokin paremmin käytännössä?

Muutaman viime vuoden reissut ovat enemmän tai vähemmän kaatuneet A. kalojen irtoamisiin B. täysin tyhjiin reissuihin C. siihen ettei enää tiedä millä yrittää. Harva varmaan voi sanoa kalastaneen ensimmäiset kaksi vuotta kirjolohta täysin munat pataan? Nyt on kuitenkin mielestäni jonkinverran kalastus ja heittotekniikka hallussa, sekä perhoja kertynyt 12 rasiallista.

Heinäkuussa olisi tarkoitus lähteä Sloveniaan kokeilemaan perhokalastusta ja samalla katsoa onnistuisiko kalan saaminen paremmin paikoissa, joissa sitä kalaa ainakin on. Monet epäonnistumiseni voivat osittain johtua siitä, että kalaa ei yksinjertaisesti ole paljoa ollut..

Lauantaina 28pvä aloitan ensimmäisellä reissulla. Tänä vuonna on jo muutaman kerran tullut käytyä Jurvan säläisjärvellä vetämässä tyhjää ja kolinan lammella Maalahdessa. Jälkimmäinen tosin oli ilmeisesti talven jäljiltä tyhjä..